torstai 22. maaliskuuta 2012

Jumalolentojen kuulumiset

Osiris haistelee kevätilmaa parvekkeella
Osiriksen ja Isiksen alkuvuosi on sujunut tuttuun tapaan kotosalla oleskellessa, ilman mitään suurempia mullistuksia elämässä. Vuoden vaihteessa tapahtunut muutto ja uuteen kotiin sopeutuminen sujui hyvin, tosin Osiriksella menee aina muutama vuorokausi ennen kuin se rauhoittuu uudessa paikassa. Muutama yö saatiin siis taas kuunnella herran hermostunutta naukumista, kunnes Osiris rauhoittui ja oppi nauttimaan laajenneesta elintilastaan. Isis sen sijaan on uusissa paikoissa heti kuin kotonaan, samoin kuten Gerizah.

Palveluskunta on havainnut muutosta kissojen välisissä suhteissa, mikä tietysti on normaalia kun uusi perheenjäsen on tullut taloon. Gerizah saapui meille marraskuun alussa, joten kolmikolla on pian puoli vuotta yhteistä taivalta takana. Kaikki kissat tulevat hyvin toimeen keskenään, mutta Osiris ja Isis eivät ole enää niin läheiset ystävykset kuin ennen. Välillä tuntuu että Osiris ja Gerizah hengailevat jatkuvasti keskenään ja Isis enemmän yksinään, välillä taas tytöt ovat parhaita kaveruksia. Osirikselle on tullut tavaksi joskus härnätä Isistä esim. puraisemalla sitä, mitä se ei sulata ollenkaan vaan ärähtää heti vastalauseeksi. On ollut hauska huomata, että Gerizah ei juurikaan mitään muuta pelkää, kuin sitä kun kavereilla on sanaharkkaa keskenään. Silloin se pakenee sohvan alle piiloon. Tai on toinenkin asia mitä se on pelännyt, nimittäin porakoneen ääni, jota ollaankin meillä talven mittaan jonkin verran kuultu - uudessa kodissa on kaikenlaista projektia. Sen sijaan Osiris, vieraiden ihmisten arastelija, ei pelkää poran ääntä lainkaan vaan tulee lähemmäksi katsomaan mitä oikein tapahtuu. Miesten juttuja! :-)

Pelkästään kotona ei jumalolennot ole kuitenkaan olleet, vaan vietimme kuukausi takaperin viikonlopun kissoille tutussa paikassa, vanhempieni talossa. Siellä Osiris ja Isis viihtyvät aina mainiosti, kun on niitä vaarallisia kaiteita kiipeiltäväksi ja huonekasveja maisteltaviksi ja muuta mukavaa. 

Isis ja helmikuinen valoilmiö
Toinen samoihin aikoihin tapahtunut reissu suuntautui sitten ei niin miellyttävään paikkaan, eli eläinlääkäriin hammashoitoon, mihin molemmat pääsivät samaan aikaan. Molemmilta kuunneltiin sydän ja tiedusteltiin palveluskunnalta terveyteen liittyvät asiat. Sen jälkeen Osiris sai rauhoituspiikin ja pääsi ensimmäisenä käsittelyyn. Osiriksen hampaat on putsattu nyt muutaman kerran eli vuoden välein, mikä kuulemma onkin tavallista kissoilla joille hammaskiveä on tapana tulla. Isiksellä tämä oli ensimmäinen kerta kun putsaukseen oli tarvetta. Kissoilla oli aika varattuna neljäksi ja puoli kahdeksalta saimme mennä noutamaan heitä kotiin. Osiris-paralta oli jouduttu ajelemaan karvaa peräti kolmesta jalasta, kun suonta ei oltu löydetty kanylointia varten... Onneksi karvat ovat jo kasvaneet takaisin - mustalla kissalla kaljut laikut näyttävät aika hurjilta. Toimenpiteet olivat kuitenkin sujuneet hyvin.

Osiris oli jo suhteellisen pirteänä kotiin palatessa, Isis sen sijaan oli kovin tokkurainen koko illan vaikka hereillä sekin oli. Neiti ei malttanut millään pysyä paikallaan vaan päätti mennä patterin päälle lämmittelemään. En ollut tajunnut Isiksen tokkuraisuuden astetta ennen kuin huomasin että se oli pissannut patterin läpi lattialle ison lammikon. Osiris vaikutti olevan kovin huolissaan sekavasta kaveristaan ja kävikin useasti katsomassa että toisella on kaikki kunnossa. Gerizah sen sijaan sähähteli oudolta haiseville kavereille minkä kerkesi.

2 kommenttia:

  1. Siellähän onkin tapahtunut vaikka mitä! Osiriksen tavoin minäkin olisin ollut huolissani Isiksestä, Helmi olisi saattanut olla Gerizahin kanssa samoilla linjoilla...

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaista pientä kyllä, ei vaan ehdi kaikkea raportoimaan ajallaan. :-)

    VastaaPoista