keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Loppukesän suunnitelmat

Allekirjoittanut on viime aikoina keskittynyt niin kiihkeästi kesäloman ja muutaman muun asian odotteluun, että ei ole blogiakaan onnistunut päivittämään. Kesäloman odottelu onneksi loppuu tämän viikon jälkeen, kun karistamme kaupungin pölyt tassuistamme ja lähdemme pariksi viikoksi mökkeilemään. Sitä kissatkin odottaisivat, jos tietäisivät minnepäin auton nokka tulee viikonloppuna osoittamaan.

Lauantaina 28.7. käväisemme pikaisesti Surokin näyttelyssä Espoon Barona Areenalla Fasun ja Gerizahin kanssa. Tervetuloa moikkaamaan savukaksikkoa, mikäli olette paikalle tulossa!

Kun palaame takaisin kotiin, saavat kissat ihmistätinsä hoitajakseen. Joskus ihmistenkin pitää saada lomailla paikoissa, mihin karvaisia ystäviä ei kannata ottaa mukaan. :-) Lennämme silloin lämpimämpiin olosuhteisiin, ainakin viimeaikojen säähän täällä kotimaassa verrattuna.

Loman jälkeen alkaakin vähitellen se tärkein suunnitelma tulla ajankohtaiseksi, eli savukaksikon tapaaminen (toivottavasti) romanttisissa merkeissä. Sitä ennen vielä hoidetaan tietenkin Fasun testaukset kuntoon. Sitten ryhdytään odottelemaan Gerizahin kiimaa. Jännittävää!

Loman tarpeessa? Kuvastaa ehkä enemmän palvelusväen tunnelmaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti