tiistai 20. elokuuta 2013

Pieniin päin

Thiti on alkanut paisumaan kuin pullataikina lämpimässä ja on hyvin, hyvin raskaana. Thitistä (samoin kuin Gerizahista syksyllä) ei tosin vielä kolmannen tiineysviikon kohdalla osannut sanoa juuta eikä jaata, mutta enää siitä ei ole epäilyksiä.


Ensimmäinen tiineyden merkki oli aivan älytön ruokahalu, mutta sen varaan ei Thitin tapauksessa voinut laskea, koska neitiä ei voi muutenkaan sanoa kovin valikoivaksi ruokien suhteen. ;) Kuvassa olemme viikonlopun mökkireissulla aamupalalla, eli minä syön ja Tiitiäinen makailee sylissäni nukkuvan näköisenä, mutta silti valppaana hyökkäämään jogurttini tai leipäni kimppuun heti sopivan tilaisuuden koittaessa. Lähiaikoina neiti onkin onnistunut iskemään hampaansa erinäisiin ruokiin, mitkä eivät todellakaan ruokalistalle kuuluisi. Thiti on syönyt mm. pullaa ja lettua sekä nuollut lautaseni, jossa oli tomaattikastiketta vahvalla chilikastikkeella maustettuna. Tämän viimeisen kokeilun jälkeen Thiti istui hetken aivan hiljaa paikallaan, mutta äkkiä se polttelu loppui... Thitin äänensävy on myös muuttunut kovin käskeväksi - varsinkin ruokaan liittyvissä tilanteissa.

Ruokahalun lisäksi Thitin käytös ei ole juurikaan muuttunut, paitsi nyt aivan hiljattain on pientä rauhoittumista ja väsymystä ilmaantunut. Thitin sekä tulevien pentujen kasvattaja Päivi kävi viikonloppuna katsomassa Thitiä kahden viikon tauon jälkeen ja muutos vatsan koossa oli kuulemma huomattava. Itse sitä kasvua on hankalampi huomata, kun näkee kissan jatkuvasti. Tiineysviikkoja onkin kohta seitsemän takana ja (enää!) muutama edessä. Alkaa pikkuhiljaa jännittää, millaisia lapsukaisia sieltä tulee ja ennen muuta kuinka monta!

4 kommenttia:

  1. WOOOHOOO! Kohta saadaan pentupäivityksiä ja -kuvia! Onnea onnea vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pentupäivityksiä on odotettavissa! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Odotusta ei tosin enää kovin paljon ole jäljellä, vaan aika pian pentulaatikossa pitäisi tuhista savuvauvoja <3

      Poista