tiistai 27. elokuuta 2013

Viiksekkäät

Osallistumme Viiksipäivään hieman myöhäisessä vaiheessa. Naukulasta tosin kerrottiin, että viiksipäivä on joka päivä, joten se tuskin haittaa. Viiksipäivän sanoma on edelleen ajankohtainen: Älä ota kesäkissaa!

Thiti yllätettiin tietenkin lempipaikastaan eli tiskialtaasta kuvattavaksi. Sinne hän todennäköisesti mielellään synnyttäisi pentunsakin.




Osiris-herralla on luonnollisesti kissoistamme pisimmät ja komeimmat viikset, mutta täysin mustan kissan mustia viiksiä on vaikea saada näkymään kuvassa...


Ja takaisin itse aiheeseen palatakseni, kauan aikaa sitten netissä tuli vastaan tämä pysähdyttävä kesäkissaruno, mikä kertoo aiheesta paremmin kuin itse osaan kirjoittaa.

Tuijotti ovea pieni kissa,
oli aivan hädissään. Minä
se täällä, avatkaa ovi,
onhan jo pimeää. On nälkä
ja jano, unikin jo, minua
paleltaa. Tuo metsäkin
huokuu pelottavasti, on jo
kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun
mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa. Ilo kaikui
kallion kupeelta, sirkat
soitteli viuluaan. Aurinko
hitsasi ahjossaan,
lintujen kuoro soi. Kelli
kissa nurmella selällään
ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna,
nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara
poskellaan ja silmät
suljettuna. Se pisara
hyljätyn kyynel on, se
itkunsa itkenyt on. Vain
yksi ovi armahti hyljätyn,
pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa
hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois. Saa nukkua
helmassa armahtajan, mikä
parempi olla vois. Via
dolorosa oli viimeinen
polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä
Sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen- 

2 kommenttia:

  1. Kiitos osallistumisesta!
    Tuota runoa ei pysty kyllä kuivin silmin lukemaan.

    Sepäs olisikin näky kun kissanpennut majailisivat tiskialtaassa :) Mitäköhän pienokaiset tykkäisivät äitinsä mieltymyksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runo on tosiaan aika järkyttävä, mutta niin on sekin tosiasia, että otetaan ja jätetään lemmikkejä.

      Pentuja ei tietenkään altaaseen tulla päästämään, vaikka Thiti niin haluaisikin. :) Meillä on muuten kaksi samanlaista tiskiallasta, toinen on normaalissa käytössä ja toinen on ruvennut toimimaan kissojen petinä. :D Ja kissat tietävät, kummalle puolelle saavat ja eivät saa mennä...

      Poista