sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pentukuvia

Täällä päivitykset laahaavat, johtuen osittain kuvakadosta ja osittain myös allekirjoittaneen ajanpuutteesta - pennut pitävät kiireisenä!

Thitin jälkikasvu täytti tämän viikon torstaina jo 11-viikkoa ja vauhti vaan lisääntyy edelleen. Yhtenä iltana katselin pentujen iltavilliä ja tasan tunnin verran he jaksoivat juosta, hyppiä, painia, leikkiä ja tehdä tuhoja, kunnes väsähtivät ja kerääntyivät yhteen kasaan nukkumaan. Pennut ovat tavanneet eläinlääkärin ja saaneet ensimmäiset rokotuksensa tällä viikolla. Seuraavat rokotukset annetaan kolmen viikon kuluttua, itse asiassa jo reilun kahden viikon päästä tästä päivästä. Sitten pennut ovatkin jo valmiita maailmalle, niin se aika vaan menee!

Asiaan, tässä ensin puhelimesta kaivettu potretti viime viikon lauantailta, joka ajaa nyt pentujen 10-viikkoiskuvan virkaa.

Vasemmalta: Vanilja, Sokeri, Pippuri ja taustalla Chili-poika
 
Sitten muutamia otoksia tältä viikonlopulta, saimme nimittäin pitkästä aikaa otettua kuvia ihan kamerallakin. Seuraavissa kuvissa pennut ovat siis 11-viikkoisia. 

Pippuri

Pippuri

 Vanilja ja Pippuri tarkkaavaisina

Vanilja

Sokeri

Sokeri ei luovu huiskasta!

Chili on linssilude

Chili

Vanilja, Pippuri ja Pippurin salmiakkivarpaat

3 kommenttia:

  1. Ihania pienokaisia ja niin on paljon samaa näköä että! Minä en erottaisi, mutta siellä kotona tunnistaminen on varmasti ihan helppoa.

    VastaaPoista
  2. Chili on ihan huippu! Oon ihan rakastunut kuvien perusteella:)
    T. Mistyn (ja sinisten) palvelija

    VastaaPoista
  3. Mamma N: Silmien aukemisen jälkeen tunnistaminen on ollut helppoa, kaikilla on kuitenkin aivan erilaiset piirteet kasvoissa ja turkin väristäkin useimmiten tunnistaa. :)

    Mistyn palvelija: Niin on, olisit vielä enemmän rakastunut jos olisit tavannut pikkumiehen!

    VastaaPoista