perjantai 28. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Pentusuunnitelmat ovat meillä edenneet siihen vaiheeseen, että Thiti on lopettanut pillerit ja parhaillaan odotellaan, milloin neiti alkaa kaipailemaan sulhastaan vierailulle. Tästä toivottavasti saadaan hieman eloa tähänkin blogiin, ei sillä etteikö kissoillemme olisi mitään tapahtunut viime aikoina - päinvastoin! Marraskuun alussa olimme Thitin kanssa CFA-näyttelyssä Lemmikkimessuilla, Gerizah ja Thiti aloittivat mallinuransa kiipeilupuumalleina (ja henkilökunta oli mukana metsästämässä kissoja pitkin poikin mielenkiintoisia studionnurkkia) ja lisäksi kävimme eläinlääkärissä hoitamassa pentusuunnitelmiin liittyviä testauksia. Seuraavaksi hieman lisää testeistä, muihin asioihin palataan myöhemmin.

Tiitiäinen poseeraa, kotosalla kyllä tässä kuvassa

Tiistaina 11.11. matkustimme junalla Lahteen Thitin kanssa. Matkan päämäärä oli Univet Lahti, missä sydänsairauksiin erikoistunut eläinlääkäri Seppo Lamberg vastaanottaa potilaitaan. Ohjelmassa oli virallinen sydämen ultraäänitutkimus sekä rokotuksen tehostaminen astutusta ajatellen. Thiti sai ultrasta puhtaat paperit, neidin rinnassa sykkii täysin terve sydän eikä mitään sairauteen viittaavaa havaittu. Thiti sai lääkäriltä erinomaiset suositukset suvun jatkamiseen, etenkin kun luonne on niin mahtava! Lääkäri oli Thitille erittäin mieluinen ja sen hän teki tietysti selväksi. Uteliaana tyttönä Thiti olisi mieluusti tutkinut paikat aluksi, joten avuksi ultraamiseen pyydettiin eläintenhoitaja. Hoitajan rapsutukset olivat niin mieluisat, että tyttö alkoi kehräämään tutkimuksen aikana. Ultraus onnistui kehräämisestä huolimatta ilman rauhoitusta, eikä karvojakaan tarvinnut ajella vatsasta.

Samana päivänä Wikke kävi moikkaamassa eläinlääkäriä kotikaupungissaan Lappeenrannassa ja sieltä saatiin myös odotetut tulokset: FeLV ja FIV-testit ovat negatiiviset ja veriryhmä on A, kuten Thitinkin tulokset samoista testeistä. Wikke sai myös todistuksen kivesten laskeutumisesta, joten luvat ovat kissoilla hyvin kunnossa, nyt vaan odotellaan asioiden edistymistä!

4 kommenttia:

  1. Jäämme jännityksellä odottamaan uutisianne!

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että niitä olisi pian kerrottavana! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo lääkäreiden hurmaus on kyllä niin E-sarjan perintöä, isältään erityisesti. Eppukin oli aikanaan sellainen kun vielä näyttelyissä reissattiin, joskus ei meinannut sydämen kuuntelusta tulla mitään kun herra pörisi niin paljon. Nykyään kun käydään harvemmin missään niin on jo arempi.

    VastaaPoista
  4. Näin olen ymmärtänyt, hienoluonteisia sukulaisia on tyttösellä! <3 Reissaaminen tekee kyllä hyvää kissan luonteelle, pysyy reippaana!

    VastaaPoista